Transformers
Advertisement
Transformers Armada
TFALogo
Sarja
Genre seikkailu, sci-fi, mecha
Ohjaaja(t) Hidehito Ueda
Studio Aeon Inc.
Jaksojen määrä 52


Transformers: Armada on Aeon Inc. studion tuottama animesarja, joka aloitti uuden jatkumon Transformers-universumissa vuonna 2002. Sarjaan kuului myös Hasbron ja Takaran tuottama lelusarja vuosina 2002-2003. Sarja esitettiin poikkeuksellisesti Yhdysvalloissa ensin vuonna 2002 elokuussa ja Japanissa 10. tammikuuta 2003. Suomessa sarjaa esitettiin MTV3 kanavalla 6. syyskuuta 2003 - 23. heinäkuuta 2005 välisenä aikana.

Tarina alkaa siitä, kun on kulunut noin 4 miljoonaa vuotta, kun kolme nuorta lasta vahingossa aktivoivat microaluksen, joka lähettää signaaleja Cybertroniin. Decepticonit näkevät tilaisuutensa tulleen napata miniconit, joiden avulla he suunnittelevat voittavansa sodan Autobotteja vastaan. Nyt sekä Autobotit että Decepticonit matkaavat maapallolle napatakseen miniconit, jotka yhdistettynä isompaan transformersiin antavat lisävoimia. Näin alkoi jälleen sota Autobottien ja Decepticonien kesken.

Sarjakuva[]

Sarjakuvaa alkoi julkaista yhtiö nimeltä Dreamwave, vuonna 2002. Sarjakuva edusti Transformerien uutta tulemista. Sarjan alussa käsikirjoittajana toimi Chris Sarracini, jonka jälki oli kuitenkin erittäin heikkoa. Armada keskittyi lapsipäähenkilöiden ja Miniconien välisiin seikkailuihin ja kehnoon tilannekomiikkaan. Myöskään itse transformereista ei ollut suurempaa ihmettä. Sarja vaikutti pitkään putoavan kuoppaan, mutta yllättäen tilanne muuttui, kun kirjoittajaa vaihdettiin ja puikkoihin tuli Transformers-veteraani Simon Furman, joka korjasi virheet. Sarja muuttui iloisesta pikkulapsille suunnatusta robottiseikkailusta todella, todella synkäksi ja lapsipäähenkilöt sekä Miniconit työnnettiin syrjään. Furman toi kuvioihin mukaan alkuperäisestä, kymmenen vuotta aikaisemmin kirjoittamastaan Transformers Generation 1 sarjakuvasta paljon hahmoja, tilanteita ja mystiikkaa. Tarinassa vilahtaa lyhyesti jopa alkuperäinen Galvatron ja rinnakkaistodeellisuuskäsityksistäkin vihjaillaan muutamaan otteeseen. Sarjan lopussa Unicron saapuu Cybertronille ja Autobot sekä Decepticonit joutuvat liittoutumaan ja taistelemaan kotimaailmansa puolesta.

Animaatiosarja[]

Sarja alkaa kertoa tarinaa alusta asti lasten näkökulmasta. Siitä, miten he tapasivat Miniconit ja myöhemmin Autobotit ja Decepticonit. Animaatio Armadaa voisi verrata lähinnä Pokemon villityksen tuottamaksi matkijaksi. Pokemonien sijasta sarjassa Autobotit ja Decepticonit metsästävät Miniconeja. Sarja toimii pitkään tämän pohjalla ja muutamia uusia hahmoja tulee mukaan, molempien liittojen puolelle. Sarjan puolivälissä meno kuitenkin vaihtuu, kun Megatron pettääkin häntä uskollisesti seuraavan Starscreamin ja on valmis uhraamaan tämän. Starscream raivostuu ja joutuu pakenemaan. Hän liittyy Autobotteihin ja auttaa näitä vapauttamaan Decepticonien vankina pitämiä miniconeja. Myöhemmin Unicron saapuu Cybertronille. Toisin kuin missään muussa jatkumossa tai Armada sarjakuvassa, Unicron vaikuttaa enemmänkin pelkältä nukelta, joka ei tunnu tekevän mitään oma-aloitteista. Lopussa Unicron tuhoutuu, Megatronin oletetaan kuolleen ja Optimus Primen vastuulle tulee johtaa Transformerit kohti valoisampaa tulevaisuutta.

Hahmot[]

Autobotit[]

Decepticonit[]

Miniconit[]

Autobottien Miniconit[]

  • Sparkplug
  • Jolt
  • Longarm
  • Liftor
  • Rollbar
  • Incinerator

Decepticonien Miniconit[]

  • Leader-1
  • Swindle
  • Crumplezone
  • Blackout
  • Rook
  • Crosswise
  • Ramjet

Muut Miniconit[]

  • Highwire
  • Mirage
  • Grindor
  • Sureshock
  • Dirt Boss
  • Oval
  • Downshift
  • Jetstorm
  • Sonar
  • Runway

Ihmiset[]

  • Rad
  • Carlos
  • Alexis
  • Billy
  • Fred
Advertisement